skip to Main Content
Alppiruusut Kaipaavat Suojaa Kuivattavalta Kevätauringolta
Kevätauringolta suojatut alppiruusut kiittävät hoidosta kukkimalla komeasti. Kuvattu 10.6.2014.

Alppiruusut kaipaavat suojaa kuivattavalta kevätauringolta

Artikkelisarjat: Kasvien / Viheralueiden hoito

Alppiruusut kaipaavat suojaa kuivattavalta kevätauringolta

Kaunis keväinen auringonpaiste on jo muutaman päivän ajan ilahduttanut meitä täällä pohjoisessa Keski-Suomessa. Räystäiltä tippuu vesi ja lumet sulavat vauhdilla. Vaikka öisin on vielä pakkasta, lämpötila kipuaa päiväsaikaan helposti plussan puolelle. Vaikka sitä lunta saatiinkin tänä talvena oikein kiitettävästi, alkaa paikoitellen jo maa näkyä lumipeitteen alta. Joissain paikoin lunta tosin on vielä ihan reilusti, mutta töihin lähtiessäni huomasin, että alppiruusut alkavat pilkistää esiin lumihangesta. Tämä tarkoittanee sitä, että täytyy kaivaa esiin varastossa olevat varjostuskankaat ja suojata alppiruusut.

Alppiruusut (Rhododendron) ovat ainavihantia, keväällä / alkukesällä kukkivia pensaita ja puita. Ainavihanta tarkoittaa sitä, että kasvi ei pudota lehtiään talveksi, vaan ne pysyvät vihreinä ympäri vuoden. Tämän vuoksi kasvit tarvitsevat suojaa kevätahavaa vastaan. Keväällä auringon alkaessa lämmittää, alkavat kasvien lehdet haihduttaa vettä. Ja koska kasvi haihduttaa vettä, tarvitsee sen myös saada vettä tilalle, etteivät versot kuivu. Etenkin nuorilla alppiruusuilla on sen verran suppea juuristo, että routaisesta maasta veden saaminen on mahdotonta. Vasta 10-vuotiaalla alppiruusulla juuret alkavat ulottua riittävän syvälle. Alppiruusut siis kärsivät enemmän kevätauringosta ja tuulesta kuin kylmyydestä.

Paras suoja kuivumista vastaan on tietenkin lumi. Kevyttä pakkaslunta kannattaakin varovasti heitellä kasvupaikalle pitkin talvea, että alppiruusut säilyvät mahdollisimman pitkään lumen alla. Kannattaa kuitenkin olla varovainen, ettei vaurioita versoja. Ja keväällä kannattaa olla valppaana, että huomaa milloin on syytä turvautua varjostuskankaisiin. Varjostuskankaan voi toki levittää paikoilleen jo syksyllä, mutta siinä tapauksessa kannattaa todella kiinnittää huomiota siihen, ettei talven aikana kankaan päälle mahdollisesti kertyvä lumikuorma katko versoja.

Alppiruusut kevätsuojaus Alppiruusut suojassa varjostuskankaan alla 25.3.2014.
Rhododendron Helsinki University Marjatanalppiruusu 'Helsinki University' 10.6.2014.
Rhododendron Haaga Marjatanalppiruusu 'Haaga' 10.6.2014.

Suojaa myös muut ainavihannat kasvit

Alppiruusujen lisäksi myös muut ainavihannat kasvit kaipaavat suojaa kevätahavalta. Matalille maanpeitekasveille riittää usein lumen antama suoja, mutta lumettomina talvina on nekin syytä suojata. Vanhemmiten kasvit yleensä kestävät kevätahavaa paremmin, mutta aremmat kasvit kannattaa silti suojata vanhempanakin.

Kuivattavalta kevätauringolta kannattaa suojata ainakin seuraavat lehtipensaat: Puksipuut (Buxus), Kapealehtikalmia (Kalmia angustifolia) ja Mahonia (Mahonia aquifolium) sekä tietenkin alppiruusut. Alppiruusujen kanssa samaan sukuun kuuluvat atsaleat pudottavat lehtensä talveksi, joten ne eivät ole yhtä herkkiä kuivumiselle.

Ainavihannat havukasvit ovat myös, etenkin nuorena, arkoja kevätahavalle. Suojaa siis myös ainakin nuoret pihdat (Abies), valesypressit (Chamaecyparis), arat, pystykasvuiset katajat (Juniperus), kuusen erikoismuodot (Picea), marjakuuset (Taxus) ja hemlokit (Tsuga) sekä ainakin nuoret ja / tai avoimilla paikoilla kasvavat tuijat (Thuja).

Kysy neuvoja!

Kysyvä ei tieltä eksy, sanoo vanha sanonta. Tämä pitää useimmiten paikkaansa, ja haluammekin rohkaista ihmisiä kysymään apua ja neuvoja tarvittaessa. Ota siis rohkeasti yhteyttä, mikäli tarvitset apua tai neuvoja pihan hoitoon ja kasvien suojaamiseen liittyvissä asioissa. Mikään kysymys ei ole liian pieni tai vähäpätöinen, ja huonoja kysymyksiä ei ole olemassakaan. Autamme teitä mielellämme kaikissa pihaan liittyvissä asioissa!

Tällä artikkelilla on 3 kommenttia
    1. Hei,

      Suojauksen pitäisi olla paikallaan roudan sulamiseen asti, sillä kasvi alkaa haihduttaa vettä auringon lämmittäessä, mutta juuristo ei saa jäätyneestä maasta vettä haihdutetun tilalle. Kannattaa huomioida, että jo helmikuussa auringon säteet voivat lämmittää sen verran, että ainavihannat kasvit aloittavat haihduttamisen.

      Roudan sulamista voi edesauttaa kastelemalla maata kädenlämpöisellä vedellä.

      Ystävällisin terveisin
      Pihtiputaan Kiviteos Oy / Enni Lahtinen

  1. Mitä tehdä jos puolet alppiruusun pensaasta ehti jo kärähtää kevätauringossa? Nypitäänkö kuolleet kuivat lehdet pois vai antaako odottaa että pensas tekee sen itse? Voiko pensaan parahtumista auttaa jotenkin?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku