skip to Main Content
Istutusalueen Siirtäminen – Pihan Uudistamista Yksityispihalla
Vanha istutusalue korvattiin uudella ja siirrettiin hieman sivummalle.

Istutusalueen siirtäminen – Pihan uudistamista yksityispihalla

Istutusalueen siirtäminen – Pihan uudistamista yksityispihalla

Istutusalueen siirtäminen voi joskus olla hyvä keino uudistaa pihaa ja parantaa sen toiminnallisuutta. Istutusalueita suunnitellessa ja rakentaessa kannattaakin kiinnittää huomiota siihen, mihin kohtaan tonttia se kannattaa sijoittaa, ja mihin asioihin uusi istutusalue vaikuttaa (esimerkiksi ruohonleikkuu, pelinurmikko, istutettavien kasvien kasvutapa ja niiden luomat varjot jne.). Joskus voi huomata myöhemmin, että istutusalue onkin sijoitettu hieman hassuun kohtaan, tai sitten muut tontilla – ja naapureiden tonteilla – tapahtuvat muutokset aiheuttavat sen, että istutusalueen sijoittelua alkaa miettiä uudestaan. Tässä tapauksessa kyse ei varsinaisesti ollut mistään edellä mainituista seikoista, vaan edellisvuonna laitettu istutusalue vain kaipasi hieman jotain uutta, se ei näyttänyt ihan siltä, miltä sen olisi pitänyt. Pihan omistaja ei enää jaksanut itse keksiä mitä istutusalueelle pitäisi tehdä, joten hän tilasi pihakäynnin, jotta saisi hieman ammattilaisen näkemystä istutusalueesta ja pihasta muutenkin. Mietimme pihakäynnillä pari eri vaihtoehtoa istutusalueen kunnostamiseksi ja asiakas päätyi siihen, että halua koko istutusalueen suunniteltavaksi uudestaan.

Vanhassa istutusryhmässä oli mongolianvaahtera (Acer tataricum ssp. ginnala), kaksi keltaheisiangervoa (Physocarpus opulifolius) ja kolme pikkujasmiketta (Philadelphus x lemoinei). Näistä pikkujasmikkeet eivät olleet selvinneet talven yli, ne ovat muutoinkin hieman arkoja Reisjärven korkeudella, joten ne hävitettiin kokonaan. Muut kasvit löysivät uudet sijoituspaikat tontilta. Uusi pensasistutusalue päätettiin siirtää hieman sivummalle (vanha kun oli aika keskellä) ja samalla hieman korottaa sitä samanlaisilla betonimuurikivillä mitä oli käytetty pihan muissakin istutusalueissa reunuksena. Uudelle istutusalueelle istutettiin kaksi kääpiömustakuusta (Picea mariana ’Nana’), kuusi loistoangervoa (Spiraea japonica ’Odensala’), kääpiövuorimänty (Pinus mugo ’Pumilio’) ja maanpeitekasviksi kaksi alppikärhöä (Clematis alpina).

Istutusalueen uudelleen suunnittelun lisäksi asiakas halusi meidän myös hoitavan kasvien hankinnan ja istutuksen, kun taas vanhan istutusalueen tyhjentämisen ja uuden istutusaltaan rakentamisen asiakas oli hoitanut itse suunnitelman mukaan. Vanhan istutusalueen tilalle tulee nurmikko. Alun perin olimme varautuneet rakentamaan myös altaan, mutta kasvien toimituksessa tapahtuneen viivästyksen vuoksi asiakas ehtikin tehdä sen itse. Uuden istutusalueen kasvien lisäksi samalla kertaa hankittiin myös muutamia pensaita tontin rajalle. Edellisenä kesänä istutetut kolme pohjantuomipihlajaa (Amelanchier bartramiana) – joista kahta siirrettiin hieman, että ryhmä olisi yhtenäisempi – saivat seurakseen kolme pensashanhikkia (Dasiphora fruticosa ’Tervola’) ja kolme erilaista ruusua: valkokukkaisen juhannusruusun (Rosa pimpinellifolia ’Plena’), vaalenapunakukkaisen tornionlaaksonruusun (Rosa majalis ’Tornedal’) ja purppuranpunakukkaisen ranskanruusu Iitin Tiltun (Rosa ’Iitin Tiltu’).

vanha istutusalue

Tältä pensasistutusalue näytti toukokuussa.

 

Uusi istutusalue

Uudella istutusalueella on uudet kasvit.

 

siirtäminen

Keltaheisiangervot siirrettiin istutusaltaan taakse. Samalla laitettiin yksi uusi ’Angels Gold’ -pensas lisää.

Tällaisesta vanhan pihan kunnostamiseen liittyvästä viherrakennustyöstä kannattaa muistaa hyödyntää kotitalousvähennys.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku