skip to Main Content

Syysistutuksia ja -kunnostusta

Artikkelisarjat: Kasvien / Viheralueiden hoito

Syysistutuksia ja -kunnostusta

(Julkaistu perjantaina 8. elokuuta 2014.)

Helteisen heinäkuun jälkeen olemme jälleen tulleet elokuuhun. Säät ovat jatkuneet lämpiminä, ja jatkuvat toivottavasti vielä jonkin aikaa. Ajatukset alkavat kuitenkin pikkuhiljaa kääntyä kohti syksyä, etenkin nyt, kun koulutkin ovat jo alkaneet/alkamassa. Sadon kypsymistä odotellessa voi alkaa jo vähitellen suunnittelemaan ensi kesää. Istutustyö eivät kuitenkaan ole vielä liian myöhäistä tätäkään vuotta ajatellen. Keväällä kukkivien sipulikasvien myyntiaika alkaa olla käsillä, istutusaika on yleensä syys-marraskuussa, vähän sijainnista riippuen.

Hyvä perusohje sipulikukkien istuttamissyvyydestä on noin 3 kertaa sipulin korkeus. Kannattaa kuitenkin tutustua lajikohtaisiin istutusohjeisiin ennen istuttamista. Syksy on myös oikea aika sipulikukkien jakamiseen, eli liian tiheän kasvuston harventamiseen. Jakaessa sipulit nostetaan maasta varovasti, etteivät ne vaurioidu, erotetaan jakosipulit ja istutetaan sipulit takaisin maahan. Jakamalla sipuleita saa mukavasti lisättyä ja ne kukkivatkin paremmin saadessaan enemmän kasvutilaa.

Syysistutuksia

Parvitulppaanit (Tulipa Tarda) istutetaan syksyllä n. 15 cm syvyyteen.

 

Myös keväällä ja alkukesällä kukkivat perennat voi jakaa syksyllä. Samoin kuin sipuleillakin, kasvusto pysyy paremmassa kunnossa jakamalla perennat parin vuoden välein. Poikkeuksiakin kuitenkin on, eli ihan kaikkia perennoja ei kannata ryhtyä jakamaan. Loppukesä ja syksy ovat myös hyvää aikaa uusien perennojen, puiden ja pensaiden hankkimiseen ja istuttamiseen. Uudet kasvit tulisi istuttaa niin, että ne ehtivät juurtua ennen talven tuloa. Nyt on siis vielä hyvinkin aikaa hankkia uusia kasveja ensi kesäksi.

 

Istutusalue muotoutumassa.

Istutusalue muotoutumassa.

Jakamisen ja istuttamisen lisäksi syksyllä tehdään pihan syyskunnostus, joka valmistelee pihan talvea varten. Esimerkiksi hedelmäpuut suojataan jyrsijöiltä, arkojen kasvien juuristoalue suojataan kylmältä, rikkakasvit poistetaan ja sisätiloissa talvetettavat kasvit nostetaan maasta ylös sekä pakataan talvisäilöön. Uusien puiden tukisidokset kannattaa tarkistaa syksyllä, samoin kannattaa huolehtia jo syksyllä havujen ja rhodojen (ym) varjostamisesta, ainakin laittamalla tukirakenteet paikoilleen. Lumen painon vuoksi varjostusverkkoa tai -kangasta ei välttämättä kannata vielä syksyllä laittaa paikoilleen. Nurmikko kannattaa ilmastoida ja tiheä ja raskas lehtipeitto haravoida tai silputa. Ihan kaikkia lehtiä ei nurmikolta kannata poistaa, sillä lehti- ja ruohosilppu nurmikolla toimii hyvin lannoitteena. Haravoituja lehtiä voi käyttää perennapenkissä talvisuojana. Nurmikon leikkuusta tulee huolehtia vielä syksylläkin, ja keväällä kylvettävän nurmikon perustukset on hyvä tehdä jo syksyllä valmiiksi. Nurmikon voi toki tehdä myös syyskylvönä.

Typpipitoisia lannoitteita ei syksyllä käytetä, koska typpi (N) lisää kasvien kasvua ja häiritsee tuleentumista, eli kasvien talveen ja lepotilaan valmistautumista. Sen sijaan on olemassa erillisiä syyslannoitteita eli PK-lannoitteita, jotka parantavat kasvien talvenkestävyyttä sekä lisäävät seuraavan vuoden kukintaa ja satoa. On olemassa myös erilaisia täsmälannoitteita, esimerkiksi ruusulannoite ja havu- & rhodolannoite. Lannoittamisessakin täytyy kuitenkin olla maltillinen, sillä liika lannoittaminen on haitallista. Aina lannoittaessa tulee tutustua käyttämänsä lannoitteen ominaisuuksiin ja annosteluohjeisiin. Maan ravinnepitoisuutta ja kasvien kasvamista ja viihtymistä kannattaakin seurailla ja lannoittaa sen mukaan. Hyvä ratkaisu haastaviin kasvualustoihin on ottaa maanäyte, jonka lähettää tutkittavaksi. Näin saa juuri kyseiselle kasvualustalle ja siinä kasvaville kasveille sopivat lannoitusohjeet.

Nyt vielä ehtii tilata syksyllä toteutettavan suunnitelman. Myös ensi kesän suunnitelmat kannattaa tilata jo syksyllä hyvissä ajoin, että saa ne toteutettavaksi keväällä heti roudan sulettua. Suunnitelmat tehdään tilausjärjestyksessä, joten kannattaa olla nopea! Suunnitelmien lisäksi tulemme tarvittaessa myös rakentamaan /kunnostamaan pihasi. Tarjoamme myös pihanhoitopalvelua. Soita ja kysy lisää!

 

Tarvittaessa teemme pihan "avaimet käteen" -periaatteella.

Tarvittaessa teemme pihan ”avaimet käteen” -periaatteella.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku