skip to Main Content
Esikasvatus – Valmistautumista Kesää Varten
Kevään 2012 esikasvatettavia.

Esikasvatus – valmistautumista kesää varten

Esikasvatus – valmistautumista kesää varten

Esikasvatus mahdolistaa pitkän kasvukauden kasvien kasvattamisen myös Suomessa, jossa kasvukausi, etenkin pohjoisessa, tuppaa olemaan aika lyhyt. Esikasvatuksen aloittamisajankohta riippuu kasvilajista, mutta suurimmalla osalla kasveista se on maalis-huhtikuulla. Esimerkiksi chilit ja pelargonit taas kannattaa kylvää jo aiemmin, että ne ehtivät kukkia ennen syksyä. Toinen kasvukautta pidentävä tekijä esikasvatuksen ohella on kasvien talvettaminen. Molemmissa keinoissa on omat niksinsä, ja aion tässä nyt kertoa jotakin omista esikasvatuskokeiluistani, koska sunnuntaina kotiutuessani viikonloppureissulta minua odotti iloinen yllätys. Nimittäin jokin aika sitten kylvämäni basilikan ja pelargonian siemenet olivat itäneet.

Laitoin viime kesäksi hankkimistani basilikansiemenistä loput itämään, sillä kaupoissa myytävät ruukkubasilikat eivät kestä hyvänä kovinkaan kauaa, ja se on tuoreena niin hyvää, esimerkiksi salaateissa ja leivän päällä. Samalla löysin myös pelargonian siemenpussin, jossa oli vielä yksi siemen jäljellä. Ja sopivasti sattui olemaan juuri oikea kylvöaika käsillä! Esikasvatuksessa tärkeää on lukea ja noudattaa siemenpussin ohjeita, mutta jonkinlaisen yleiskäsityksen aiheesta saa esimerkiksi Puutarha.netin artikkelista, jonka pääsee lukemaan tästä.

Esikasvatus - basilika Basilikaa näkyvissä!
pelasrgonia esikasvatus Myös se ainoa kylvämäni pelargonian siemen oli itänyt.

Pelargonit (Pelargonium) vaativat pitkän esikasvatusajan, joten siemet kannattaa kylvää jo helmikuussa. Itäminen tapahtuu parhaiten lämpimässä (21-24 asteessa), valoa ei vielä tässä vaiheessa tarvita. Joissakin ohjeissa neuvotaan liottamaan siemenet ennen kylvämistä, itse en liottanut muistaakseni viime vuonnakaan, ja hyvin itivät. Peitin kylvöksen muovilla, ja nostin potin lämpimään paikkaan odottamaan itämistä. Välillä piti toki kurkistella (ihan jo tuulettamisenkin vuoksi) mitä sille kuuluu, ja kastella mullan pintaa kevyesti.

Pelargonien kasvatuksesta lisätietoja voi lukea esimerkiksi täältä.

Itse tosiaan viime vuonna kokeilin ensimmäistä kertaa kasvattaa pelargoneja siemenestä. En enää muista, minkä lajikkeen siemeniä olin hankkinut, mutta kylvin niitä aika myöhään, ehkä maaliskuun loppupuolella. Siemenet itivät hyvin, jopa noin 100 % varmuudella, ellen väärin muista. Taimikasvatusvaihe (koulimisen jälkeen) tosin koitui joidenkin heikkojen yksilöiden kohtaloksi. Kaksi komeaa yksilöä sain kuitenkin kasvatettua ihan oikeiksi kesäkukiksi, ja ne saivat paikkansa toimiston oven edustalla olevista kiviruukuista. Kukinnasta ei tosin kovin kauaa ehtinyt nauttia myöhäisen kylvämisajankohdan vuoksi, mutta onneksi ehtivät kuitenkin kukkia edes vähän aikaa!

Annoin niiden olla lokakuulle asti ruukuissa, ensimmäisistä pakkasistakin näyttivät hyvin selvinneen, ennen kuin toin ne sisälle talvehtimaan. Kukintakin jatkui vielä sisätiloissa. Alkutalven ne olivat muoviruukuissa tässä kahvihuoneen ikkunalla, kastelin niitä aina silloin tällöin upottamalla ruukut veteen. Toinen itsekasvattamani pelargoni ja ainoa kylmästä alkukesästä hengissä selvinnyt ostopelargoni taisivat jostain syystä päättää kuolla, eikä viileämpään paikkaan siirtäminen näyttänyt enää auttavan. Toinen siemenestä kasvatettu pelargoni onneksi vielä näyttää voivan oikein hyvin, sillä on ilahduttavan paljon uutta kasvua, eikä varsikaan ole venynyt täällä hämärässä.

Kotona minulla on myös eteisen ikkunalla talvehtimassa erilaisia kasveja, lähinnä chiliä, sitruksia ja pelargoneja. Ne ovat olleet minulla jo useamman vuoden, ja hyvin näyttää talvettaminen onnistuneen. Riippapelargoniaa olen myös yrittänyt talvettaa samassa paikassa jo kahtena talvena, mutta se ei oikein näytä onnistuvan. Tänä talvena kokeilussa oli myös tuoksupelargoni, ja näytti melko pitkään onnistuvan molempien osalta, mutta nyt näyttäisi siltä, että molemmat ovat kuolleet. Tuoksupelargonin kanssa samassa ruukussa oleva siemenlisätty alppikärhö (Clematis alpina) sen sijaan elää vieläkin.

HUOMIO! Kuvan saa aukemaan isompana klikkaamalla sitä.

Pelargonian taimi Alkukesällä 2014 taimet olivat vielä kovin pieniä.
Pelargonium Ne kuitenkin ehtivät kukkia ennen talvea!
pelargonia talvettaminen Tänään noin 1 vuotias pelargoniani näyttää tältä.

Basilikan (Ocimum basilicum) kasvatus suositellaan aloitettavan vasta huhtikuussa, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen ja ajattelin kokeilla, saisiko niistä satoa valoisalla keittiön ikkunalla jo kevään aikana. Keinovaloa en aio kasveille antaa, siksi muut siemenet saavat vielä odottaa ainakin maalis-huhtikuulle. Viime ja toissa vuonna esikasvatettavaa oli ihan reilusti, sillä kasvihuoneeseen mahtui kasvamaan aika mukava määrä tomaattia, kurkkua, chiliä ja muuta mukavaa. Viime kesänä kasvihuone kuitenkin tuli tiensä päähän, joten ajattelin tällä kertaa ostaa vain ihan muutamia siemenpusseja, avomaalle kasvatettavaksi. Ja tietenkin basilikaa sisäkasvatukseen, näillä korkeuksilla kun se ei oikein avomaalla menesty.

Basilikan viljelystä löytyy tietoa esimerkiksi Yrttitarhan tietokannasta. Suora linkki tässä: http://www.yrttitarha.fi/kanta/basilika/viljelytekniikka.html.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ostoskori

Back To Top
Haku