skip to Main Content
Betonikiveyksen Korjaaminen – Pihan Kunnostaminen
Betonikiveyksen korjaaminen loppusuoralla.

Betonikiveyksen korjaaminen – Pihan kunnostaminen

Betonikiveyksen korjaaminen – Pihan kunnostaminen

Kirjoittelin loppukesästä yksityispihasta, jonne teimme graniittiportaat ja lohkokivimuuria sekä kunnostimme vanhaa betonikiveystä. Betonikiveyksen korjaaminen oli kai se liikkelle paneva voima koko projektissa. Aiemman jutun aiheesta pääsee lukemaan tästä. Kohde on ollut jo jonkin aikaa kokonaan valmiina meidän osaltamme, joten taitaa olla aika kirjoitella siitä hieman tännekin. Toimitimme siis kohteeseen graniittisia reunakiviä, reunuskiviä, lohkomuurikiviä, muurin kansikivet ja massiiviporrasaskelmat sekä teimme asennustyön. Ja tietenkin uudet istutussuunnitelmat (tilasimme myös tarvittavat kasvit). Betonikivet, asennusmateriaalit ja pohjatyöt (pääasiassa) asiakas hankki ja hoiti itse, tosin jonkin verran pohjatöitä jäi myös meille tehtäväksi asennustyön ohessa.

Pihalla tehtiin siis kohtuullisen laaja kunnostustyö, joka muutti pihan ilmettä modernimmaksi, ja jonka ansiosta pihan hoitotoimenpiteet ovat jatkossa helpommat tehdä. Vanha betonikivikäytävä oli elänyt jonkin verran ja se haluttiin kunnostaa pohjia myöten. Samalla käytävät reunustettiin nurmikon reunakivellä, jotta nurmikko ei pääse niin helposti leviämään betonikivien saumoihin ja valtaamaan käytävää. Käytävän jatkona olleet betoniportaat korvattiin graniittisilla ja rinteen hoito-ongelmat ratkaistiin rakentamalla portaiden molemmin puolin tukimuurit, jotka toimivat samalla istutusaltaina.

Muurin istutuksista haluttiin selkeät ja ainavihannat, joten kasvillisuus painottui havukasveihin. Myös etupihalla ollut perennapenkki päätettiin samalla kertaa kunnostaa, sille tehtiin reunus samasta kivestä (Korpi Pale Red) kuin muurin kansikivi ja reunakivet. Uusitussa istutussuunnitelmassa otettiin huomioon olemassa olevat, hyödynnettävät kasvit, mutta joitakin uusiakin perennoja alueelle suunniteltiin, koska ilmetta haluttiin hieman päivittää, ja erityisesti syyskesällä kukkiviin perennoihin kiinnittää huomiota.

Varsinainen betonikiveyksen korjaaminen saatiin loppuun ihan viimeisenä. Vanha kiveys oli nostettu ylös ja pohjatyöt aloitettu, kun työmaata päästiin meidän osaltamme aloittamaan. Käytävien alle laitettiin suodatinkangas ja sen lisäksi karkeampaa mursketta alle ja hienompaa (kivituhka) asennuskerrokseksi. Pohjamaa tiivistettiin ja tasattiin huolellisesti oikeaan korkoon ja kaltevuuteen, jotta puhdistetut vanhat betonikivet voi vaan latoa takaisin paikoilleen. Valmis betonikiveys saumattiin kvartsihiekalla ja lopuksi se vielä tärytettiin kevyehköllä tärylevyllä. Viimeisenä päivänä, saumausvaiheessa, ropisi niskaan melko rankka mutta onneksi aika lyhyt sadekuuro, joka haittasi saumaamista saumahiekan paakkuuntuessa kivien pinnalle sen sijaan, että se olisi valunut kauniisti saumoihin. Onneksi kivet kuitenkin kuivuivat auringon paisteessa melko nopeasti, joten uusitun kiveyksen loppupätkänkin pääsi saumaamaan.

Lohkokivimuuri valmis Muurit ja portaat valmiina, betonikiveyksen korjaaminen aloitettu.
Uusi betonikiveys Uuttakin betonikiveystä tehtiin. Pöydän saa jatkossa kiviselle patiolle.
Patio Pääsimme jo juomaan päiväkahvit uudella patiolla.
Betonikiveyksen korjaaminen - tärytys Valmis betonikiveys tiivistetään varovasti tärylevyllä.
Reuna- ja reunuskivi Kukkapenkin reunus valmiina. Reunuskiven vieressä on maanpinnan tasoon upotettu nurmikon reunakivi, jotta vältytään reunuksen trimmaamiselta.
Istutusallas Istutusaltaan takareunana on hieman järeämpi reunakivi.
Viimeistely Viimeistelyjä vaille valmis. Kasveja odotellessa.
Saumaaminen Sade vähän haittasi saumaamista.
Betonikiveyksen korjaaminen valmiina Valmis kiveys.

Kuvat saa aukeamaan isompana klikkaamalla kuvaa. Kuvatekstit eivät valitettavasti näy isommassa kuvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back To Top
Haku