skip to Main Content

Esittelyalueen kuulumisia – Rautakauppa Mehto Oy

Artikkelisarjat: Rautakauppa Mehto Oy

Esittelyalueen kuulumisia osa 1

Kävin joulukuun alkupuolella Viitasaarella tekemässä pihakäyntejä ja samalla reissulla poikkesin Rautakauppa Mehtossa katsomassa esittelyalueen tilanteen. Kasvukauden aikana kävin muutaman kerran katsomassa aluetta, mutta en ole tainnut tänne ehtiä päivittää kuulumisia, joten tässä postauksessa olisi tarkoitus paneutua aiheeseen. Toukokuussa meillä oli jo toista kertaa pihapäivä, jonka aikana teimme kevätkunnostusta ja juttelimme asiakkaiden kanssa pihasuunnittelusta ja muista piha-asioista. Todennäköisesti ensi keväänäkin järjestetään vastaava tapahtuma. Pihapäivästä kirjoitin juttua vanhaan blogiimme toukokuun lopulla, uusille sivuillemme siirretyn tekstin pääsee lukemaan tästä linkistä. Tässä postauksessa paneudutaan kesäaikaan, syksystä ja talvesta kirjoitan toisen osan jossain vaiheessa.

Kesäkuun alkupuolella kävin katsomassa miltä ojan puolelle alueen ulkoreunaan laitettu turvereunus näytti. Turveharkkoja oli jäänyt jostain yli, ja niitä oli laitettu malliksi esittelyalueelle. Kesäkuussa alueella oli jo aika paljon kukkivia kasveja, keltainen väri oli vallitseva. Kevätvuohenjuuret (Doronicum orientale), kultatyräkit (Euphorbia polychroma) ja maksaruohot (Sedum) kukkivat täysillä, ja pensashanhikkikin (Dasiphora fruticosa) jo aloitteli kukintaa. Keltaisen vastapainoksi pikkusydämet (Dicentra) ja ruohosipuli (Allium schoenoprasum) kukkivat vaalean(violetin)punaisena ja esittelyalueen ulkopuolella lupiinit (Lupinus polyphyllus)pitivät huolen sinisen sävyistä.

Esittelyalue kesäkuussa 2014 Yleiskuva esittelyalueesta kesäkuussa 2014.
Pensashanhikki Pensashanhikki aloittelee kukintaansa Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla.
Turveharkkoreunus Turveharkkoreunus istutusalueella Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla.

Heinäkuun puolivälissä kävin joku aamu taas kameran kanssa katselemassa esittelyaluetta. Unikot (Papaver) olivat valloittaneet alueen ja kukkivat komeasti. Eihän niitä raaskinut sieltä mihinkään poistaa. Kyseessä oli siis 2013 kylvettyjen unikoiden siemenistä itsekseen levinneet kasvit. Niitä kasvoi jopa sepelin seasta! Myös sarviorvokit (Viola cornuta) ja kehäkukka (Calendula officinalis) olivat siementäneet ja kukkivat iloisesti. Koko alue näytti mukavan täyteläiseltä ja iloiselta sekamelskalta. Joku kaksivuotisista harjaneilikoistakin oli selvinnyt rankasta talvesta hengissä, ja kukki nyt kauniisti. Keltaista väriä aurinkoiseen päivään (kehäkukan lisäksi) toivat alpit, sekä suikero- (Lysimachia nummularia) että tarha-alpin (L. punctata) kukinta oli parhaimmillaan, ja pensashanhikki (Dasiphora fruticosa). Lisäksi kukkivat ainakin mäkimeirami (Origanum vulgare), rinneangervo (Spiraea densiflora) ja joku kellokukka (Campanula), jolle en ole vielä ehtinyt tehdä tarkempaa lajimääritystä. Kuunliljatkin (Hosta) olivat juuri aloittelemassa kukintaansa.

Rautakauppa - esittelyalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla oleva esittelyalue kukoisti heinäkuussa.
Harjaneilikka Kaksivuotinen harjaneilikka kukki esittelyalueella heinäkuussa,
Unikko Unikot olivat vallanneet alaa tehokkaasti.
Suikeroalpi Sekä suikero- että tarha-alpit kukkivat runsaasti esittelyalueella kesällä 2014.
Campanula Kellot kukkviat sekä sinisenä että valkoisena.
Tällä artikkelilla on yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Ostoskori

Back To Top
Haku