skip to Main Content
Istutusalue Kuntoon, Osa 2 – Uusi Ilme Kukkapenkille
Istutusalue kuntoon - Isompi istutusalue oli näin rehevä elokuussa ennen kunnostamista.

Istutusalue kuntoon, osa 2 – Uusi ilme kukkapenkille

Istutusalue kuntoon, osa 2 – Uusi ilme kukkapenkille

Viime marraskuussa kirjoittelin eräästä istutusalueen kunnostusprojektista yksityispihalla Pihtiputaalla. Teimme istutusalueelle uuden reunukset: etureunan kokonaan uusilla reunuskivillä ja takareuna korotettiin vanhan etureunan kivillä. Silloin oli ajatuksena jatkaa kunnostamista tänä keväänä istutusten ja kasvualustan osalta. Marraskuussa 2014 kirjoitettu juttu on luettavissa täällä: https://www.kiviteos.fi/kukkapenkin-kunnostamista/.  Asiakkaan toivomuksesta istutusalueen kunnostamista kuitenkin siirrettiin keväältä 2015 syksylle 2015. Samalla oli tarkoituksena saada myös viereinen, hieman pienempi istutusalue kuntoon, sekä reunusten että istutusten osalta. Nyt syyskuun loppupuolella, kun pääosa kukinnasta alkoi jo olla ohi, mutta kasvit eivät kuitenkaan olleet vielä täysin lakastuneita, tuli sopiva ajankohta saattaa istutusalueiden kunnostaminen loppuun.

Reunukset

Istutusalue kuntoon -projektissa haluttiin tuoda istutukset paremmin esiin korottamalla istutusalueen pintaa hieman. Korottaminen on helpoin tehdä reunuskiven avulla. Tässä kohteessa käytettiin ruskeaa, lohkopintaista reunuskiveä, jonka avulla istutusalue saatiin noin 10-15 cm ympäröivää maanpintaa korkeammalle. Ainoastaan istutusalueiden etureuna, eli julkisivu korotettiin uudella tilatulla reunuskivellä. Istutusalueiden takareunoihin korotus tehtiin asentamalla vanhat etureunan kivet takareunassa valmiina (maanpinnantasossa) olleiden reunakivien päälle.

Pienempi istutualue kasvoi kokoa takareunastaan noin puolen metrin levyisen kaistaleen verran, mutta vanhoja reunakiviä oli onneksi sen verran enemmän, että takareunan maanpinnan yläpuolelle jäävä osuus saatiin tehtyä kokonaan samanlaisilla reunakivillä. Alempaan kerrokseen jouduttiin käyttämään hieman muitakin kiviä, mutta nehän eivät näy minnekään, joten sillä ei ole merkitystä. Pienemmän istutusalueen takareuna jouduttiin siis laajennuksen vuoksi tekemään kokonaan uudestaan, mutta se tehtiin silti samoin kuin isommankin alueen takareuna, eli kivet asennettiin kahteen kerrokseen. Takareunan kiviä ei muurattu tai muutoinkaan sidottu toisiinsa millään, välissä on ainoastaan asennushiekka. Tämä ei ole suositeltava menetelmä reunuksen asentamisessa, sillä tällaiset reunakivet eivät pysy paikallaan niin hyvin kuin korkeammat reuna- ja reunuskivet. Etenkin korkeammissa reunuksissa kivien asentamismenetelmällä on suuri merkitys reunuksen paikallaan pysymisessä.

Hoitokäytävät

Molempiin istutusalueisiin tehtiin kunnostuksen yhteydessä hoitokäytävä, jota pitkin istutusalueen joka kohtaan ylettyy ilman, että tarvitsee etsiä jalansijaa kasvien keskeltä. Suositeltu hoitoetäisyys on max 60 cm, joten käytävät suositellaan laitettavaksi vähintään 120 cm välein laajoilla istutusalueilla. Hoitokäytävien vuoksi myös kasvien ryhmittely laajalla istutusalueella on helpompaa.

Suuremmalla alueella oli jo valmiiksi betonikivistä tehty hoitokäytävä, ja viime syksynä vain nostimme kiviä hieman, jotta ne sijoittuvat sopivalle tasolle uuteen, korotettuun reunukseen nähden. Kivet oli asennettu mullan päälle, ja niille ei nytkään haluttu tehtävän sen suurempia pohjatöitä, vaan pieni eläminen (mullan painumisen vuoksi) sallittiin. Kivien asentamisessa käytettiin asiakkaan omasta ”hiekkamontusta” saatavaa hiekkaa.

Pienemmällä istutusalueella ei aiemmin ollut hoitokäytävää, mutta kunnostamisen ja laajennuksen yhteydessä teimme yksiosaisen hoitokäytävän myös siihen. Hoitokäytävä pyrittiin tekemään mahdollisimman samantyylisesti kuin suuremmallakin istutusalueella, ikään kuin peilikuvaksi. Pienemmällä istutusalueella hoitokäytävän etäisyys reunuksesta taisi olla pisimmillään noin 130 cm, eli hieman suurempi kuin suositeltava etäisyys. Etäisyyttä tärkeämpänä pidettiin kuitenkin istutusalueiden ja hoitokäytävien yhdenmukaisuutta ja symmetrisyyttä.

Istutukset

Jotta saadaan oikeasti laitettua vanha istutusalue kuntoon, täytyy myös kasvit ja kasvualusta käydä läpi huolellisesti. Kaikki istutukset siis nostettiin ylös ja inventoitiin. Säilytettävien kasvien juurakoista poistettiin kaikki mahdolliset rikkakasvit ja tarvittaessa juurakot jaettiin. Jonkin verran kasveja siirrettiin istutuslueilta muualle, esimerkiksi jaloangervot (Astilbe Arendsii-ryhmä), rohtosuopayrtit (Saponaria officinalis) ja akileijat (Aquilegia) saivat siirtyä uusiin osoitteisiin.  Vanha kasvualusta käytiin läpi rikkakasvien juurakoiden varalta, ja sitä parannettiin lisäämällä uutta säkkimultaa, kasvuturvetta (säkkitavarana) sekä asiakkaan itse kompostoimaa multaa. Kasvualustan pinta nousi hieman entistä korkeammalle. Istutukset tehtiin pääasiassa vanhoilla kasveilla. Liljoja ja muita sipulikasveja haluttiin tuoda paremmin esiin sekä laajentaa ja yhtenäistää kasviryhmiä. Isompaan istutusalueeseen jätettiin tilaa kausikasveille ja esimerkiksi kellarissa talvetettaville tuoksumiekkaliljoille (Gladioulus callianthus) ja runkoruusuille (Rosa).

Istutusalueilla ongelmana on ollut valkokarhunköynnöksen (Calystegia sepium) ja pihakäenkaalin (Oxalis fontana ’Rufa’) rehottaminen. Molemmat ovat saapuneet alueille aikoinaan koristekasveina tai koristekasvien mukana. Molemmilla kasveilla on myös ikävä taipumus levitä hillittömästi joka paikkaan ja vallata alaa muilta kasveilta. Myös aggressiivisesti leviävästä kyläkurjenpolvesta (Geranium pratense) haluttiin päästä eroon näillä istutusalueilla. Kurjenpolvea haluttiin tosin säilyttää pihamaalla muissa paikoissa.

Istutusalueen reunukset Pienemmän istutusalueen reunukset valmiina.
Hoitokäytävä istutusalueelle Seuraavaksi asennettiin kivet hoitokäytävään.
Perennaistutus Lopuksi vielä kasvit paikoilleen.
Istutusalue kuntoon - perennojen inventointi Isompi istutusalue työstettävänä. Kaikki kasvit nostettiin ylös ja käytiin läpi.
Istutusalue syksy 2015 Isompi istutusalue valmiina. Etualalla laajat sipulialueet. Tilaa jätettiin myös kausikasveille.

Kuvat saa aukeamaan oikeassa koossa klikkaamalla kuvaa. Kuvatekstit eivät valitettavasti näy suuremmassa kuvassa.

Tämän kaltaisesta vanhan pihan kunnostamisesta kannattaa muistaa hyödyntää kotitalousvähennys. Kotitalousvähennyskelpoista laskutettavaa on työn osuus. Lue lisää kotitalousvähennyksestä täältä: https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys.

Tällä artikkelilla on 2 kommenttia
  1. Meidän pienelle pihalle olen myös suunnittelemassa pihakiveystä ja perennapenkkiä. Tuollainen mainitsemasi reunuskivi olisi varmasti hyvä raja myös pihani perennapenkille. Täytyy kyllä alkaa ihan pian tekemään tarkemman suunnitelmat, sillä vaikka nyt on tammikuu ei huomaakaan, kun kevät on jo ovella ja perennoiden istutuksen aika on jo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku