skip to Main Content
Lohkokivimuuri / Istutusaltaat – Pihan Kunnostaminen
Toisena asennuspäivänä näytti tältä. Sade hieman haittasi työn etenemistä.

Lohkokivimuuri / istutusaltaat – Pihan kunnostaminen

Lohkokivimuuri / istutusaltaat – Pihan kunnostaminen

Juuri nyt työn alla on lohkokivimuuri, graniittiportaat ja betonikiveyksen kunnostaminen yksityiskohteessa tuolla naapurikunnan puolella. Kävimme viime syksynä tekemässä pihakäynnin kohteessa ja teimme tarjouksen kivistä sekä asennustyöstä. Asennustyö sovittiin tehtäväksi valmiille pohjille. Vielä syksyllä työtä ei päästy aloittamaan muuten kuin kivien osalta. Syksyn ja talven aikana työstettiin kohteeseen lohkomuurikiven ja poltetun kansikiven lisäksi reunakiveä, kukkapenkin reunusta ja massiiviporrasaskelmia.

Erinäisten syiden vuoksi pohjien teko hieman viivästyi, eikä työmaalle päästykään vielä keväällä, niin kuin alunperin oli tarkoitus. Tällä viikolla olemme viimein päässeet työmaalle ja muurin / istutusaltaiden rakentaminen on hyvällä mallilla. Toiveissa olisikin nyt suotuisat säät, sillä muuraaminen sadesäällä on hieman hankalaa.

Lohkokivimuuri muurataan rinteeseen istutusaltaaksi kahdeksi pätkäksi, joiden väliin tulee graniittiportaat. Lohkokivet ovat Kurun harmaata graniittia. Kanneksi muuriin laitetaan poltettupintainen, Korpilahden vaaleanpunaista graniittia oleva kansikivi. Samalla kivellä tehdään istutusaltaan ”takaseinä”, joka jää noin 10 cm ylemmäs kuin oleva nurmikon pinta. Istutusaltaisiin tehdään tietenkin myös istutussuunitelma. Toiveena on helppohoitoinen ja melko moderni istutus, jossa on pääasiassa ikivihreitä kasveja. Portaat ovat Anjalankosken punaista graniittia. Portaiden yläpinta on poltettu ja etureuna lohkottu. Lohkokivimuuri / istutusallas reunustetaan ympäriinsä vaaleanpunaisella nurmikonreunakivellä, jotta muurin vierustan nurmikon pääsee leikkaamaan helposti ruohonleikkurilla. Samalla tyylillä reunustetaan ja korotetaan myös talon edustalla oleva istutusalue.

Graniitin lisäksi työmaalla päästään asentamaan myös betonikiveä. Pihalle on rakennettu aikoinaan käytävät ja autopaikka punaisella Uni-kivellä. Kiveys on aikojen saatossa hieman elänyt, joten samalla kun pihaa kunnostetaan muutenkin, kannattaa ilman muuta kunnostaa myös betonikiveykset. Vanhat betonikivet nostetaan ylös ja perustetaan uudestaan. Pohjamaan ja asennuskerroksen väliin laitetaan suodatinkangas estämään maa-ainesten sekoittuminen. Pohjien kunnostamisen ja kivien puhdistamisen (tarvittaessa) jälkeen kivet asennetaan takaisin paikoilleen. Täysin uuttakin betonikiveystä pihalle on tulossa, sillä talon edustalle on tarkoitus tehdä harmaasta Uni-kivestä pieni oleskelualue.

Vanhan pihan kunnostustyöstä voi hakea kotitalousvähennystä ulkopuolisen urakoitsijan töiden osalta. Materiaali- ja suunnittelukustannukset eivät ole vähennyskelpoisia, mutta esimerkiki asennustyö on. Lue lisää kotitalousvähennyksestä Verohallinnon sivuilta: https://www.vero.fi/fi-FI/Henkiloasiakkaat/Kotitalousvahennys.

Lähtötilanne Vanhat betoniportaat haluttiin vaihtaa graniittisiin.
Rinne Talon puoleisesta istutusaltaasta tulee suorakulmainen.
Vuorenkilpi Vuorenkilvet haluttiin hävittää rinteestä.
Pohjatöitä Työmaalla on käytettävissä pieniä työkoneita.
Kurun harmaa lohkokivimuuri Tien puoleisen muurinpätkän alin kerros paikoillaan.
Lohkokivimuuri, harmaa Ensimmäisen päivän saldo.
Lohkokivimuuri, portaat Toisena päivänä päästiin aloittamaan portaidenkin laittoa.

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa. Kuvatekstit eivät valitettavasti näy isommassa kuvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku