skip to Main Content

Neljän vuoden noppakiviurakka valmistumassa

Neljän vuoden noppakiviurakka valmistumassa

(Julkaistu perjantaina 23. elokuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/08/neljan-vuoden-urakka-valmistumassa.html)

Kävimme eilen (22.8.2013) katsomassa erästä yksityispihaa, jonne teimme neljä vuotta sitten kiveyssuunnitelman. Suunnitelmaan sisältyi iso, n. 400 m2 noppakiveys ja reunakiviä. Kiviä pihalle tuli kolmea eri väriä: harmaata, mustaa ja keltaista. Kiviä alettiin toimittaa pikkuhiljaa, koska asennus hoidettiin pääasiassa ilman kivialan ammattilaisia. Alussa meiltä käytiin antamassa perehdytys noppakiven asentamiseen ja erityisesti kaariladontaan. Kaariladonta on hieman hitaampi asentaa, mutta se on kestävämpi liikennöitävillä alueilla kuin riviladonta. Kaariladonta antaa myös ilmettä laajalle kiveykselle.

Jossain vaiheessa kiveystyöt pihalla tuntuivat jo seisahtaneen ja jääneen kesken, mutta kesien 2012 ja -13 aikana piha valmistui nopeaan tahtiin. Eilen kiveys oli sillä mallilla, että kaikki kivet olivat paikallaan ja alue oli tärytetty. Saumahiekkaa ei oltu vielä harjattu, joten kuvissa ei tule kivien värit kunnolla esiin. Täytyy käydä vielä myöhemmin kuvaamassa kiveystä uudelleen. Kyllä tuntui hienolta katsella (lähes) valmista kiveystä ja asiakkaat olivat niin tyytyväisiä pihaansa, että tarjosivat sen kunniaksi kakkukahvit. 🙂

Noppakiviurakka valmistui

Massiiviset paasimuurikivet rajaavat kiveyksen toista reunaa.

 

SPA56202_p

Pääosa kiveyksestä on kaariladottua Kurun harmaata graniittia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku