skip to Main Content

Piha kevätkuntoon!

Piha kevätkuntoon! (Julkaistu tiistaina 22. huhtikuuta 2014.) Tarvitsetko apua pihasi kevätkunnostuksessa? Pitäisikö marjapensaat leikata tai piha haravoida, mutta itse ei syystä tai toisesta pysty? Tarvittaessa tulemme tekemään ne puolestasi. Voimme tehdä myös laajemman hoitosopimuksen, esimerkiksi siten, että käymme kerran viikossa /…

Lue lisää

Kevätterveisiä Viitasaarelta

Kevätterveisiä Viitasaarelta (Julkaistu keskiviikkona 12. maaliskuuta 2014.) Kävin tänään työasioiden takia Viitasaarella, ja päätin samalla käydä katsomassa, miltä viime keväänä rakennettu istutusalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalla näyttää. Lumet olivat lähes kaikki jo hävinneet, joten melkein olisi jo voinut aloittaa alueen kevätkunnostuksen. Päätimme kuitenkin…

Lue lisää

Esittelyistutusalue – Keväällä tehdyn esittelyistutusalueen kuulumisia

Esittelyistutusalue - Keväällä tehdyn esittelyistutusalueen kuulumisia (Julkaistu tiistaina 29. lokakuuta 2013. Alkuperäinen teksi luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/10/kevaalla-tehdyn-esittelyistutusalueen.html) Kävin maanantaina 28.10.13 Viitasaarella katsomassa, mitä Rautakauppa Mehto Oy:n edustalle tehdylle istutusalueelle kuuluu. Edellisen kerran olin käynyt kesällä katsomassa miltä alue näytti. Heinäkuussa istutusalueella kukki…

Lue lisää

Aika pihakäynnille – paras aika on syksyllä! Tilaa heti!

Sopiva aika pihakäynnille on nyt! (Julkaistu perjantaina 25. lokakuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/10/sopiva-aika-pihakaynnille-on-nyt.html) Tähän aikaan syksystä on hyvä aika alkaa suunnitella pihaa ensi kesäksi. Nyt on siis oikea aika ottaa yhteyttä ja varata aika pihakäynnille. Omatoimiselle piharakentajalle riittää pihakäynti,…

Lue lisää

Kasvillisuussuunnitelma koulukeskuksen alueelle

Kasvillisuussuunnitelma koulukeskuksen alueelle (Julkaistu maanantaina 2. syyskuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/09/kasvillisuussuunnitelma-koulukeskuksen.html) Viimepäivät ovat menneet melko tiiviisti Pihtiputaan kunnostettavan koulukeskuksen alueen kasvillisuuden suunnittelussa. Pyrimme käyttämään alueella mahdollisimman paljon sellaisia kasveja, joita voidaan hyödyntää opetuksessa. Kasvi- ja muita toiveita kysyttiin opettajilta…

Lue lisää

Neljän vuoden noppakiviurakka valmistumassa

Neljän vuoden noppakiviurakka valmistumassa (Julkaistu perjantaina 23. elokuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/08/neljan-vuoden-urakka-valmistumassa.html) Kävimme eilen (22.8.2013) katsomassa erästä yksityispihaa, jonne teimme neljä vuotta sitten kiveyssuunnitelman. Suunnitelmaan sisältyi iso, n. 400 m2 noppakiveys ja reunakiviä. Kiviä pihalle tuli kolmea eri väriä:…

Lue lisää

Uudet kotisivut – tervetuloa tutustumaan!

Uudet kotisivut - tervetuloa tutustumaan! Pihtiputaan Kiviteos Oy:n uudet kotisivut on vihdoin julkaistu. Sivujen uudistamisen myötä saimme myös toteutettua verkkokaupan, jonka avulla toivomme voivamme palvella sekä vanhoja että uusia asiakkaitamme entistä paremmin kaikissa kiviin ja pihoihin liittyvissä asioissa. Sivujen ja…

Lue lisää

Syysistutusten aika lähestyy! Ole valmiina!

Syysistutusten aika lähestyy! Ole valmiina! (Alkuperäinen teksti julkaistu maanantaina 5. elokuuta 2013. Juttu luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/08/syysistutusten-aika-lahestyy.html) Syksyn tullessa on aika alkaa miettiä, mitä kasveja ensi vuonna haluaa pihallaan ihastella. Keväällä kukkiville sipulikasveille ainoa oikea istutusajankohta on syksy, mutta myös perennat, pensaat ja…

Lue lisää

Vuorimäntyjen typistäminen – sopiva aika juhannuksen tienoolla

Vuorimäntyjen typistäminen - sopiva aika juhannuksen tienoolla (Julkaistu tiistaina 18. kesäkuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/06/aika-typistaa-vuorimannyt.html.) Näin juhannuksen tienoilla on aika typistää vuorimännyt, jotta ne pysyvät tuuheina. Typistäminen tarkoittaa uuden vuosikasvun leikkaamista (sen voi hoitaa myös ilman oksasaksia) ja se edistää…

Lue lisää

Ostoskori

Back To Top
Haku