skip to Main Content
Oma Piha Kunnostettevana – Paluu Syksyyn 2014
Loppukesällä kasvit olivat jo näin komeita.

Oma piha kunnostettevana – paluu syksyyn 2014

Artikkelisarjat: Oma piha

Oma piha kunnostettavana – paluu syksyyn 2014

Tässä on taas yksi kirjoitus, jonka julkaisemista olen suunnitellut jo vuosi sitten. Oma piha on ollut jo pidemmän aikaa tarkoitus kunnostaa ja samalla rakentaa toimiston nurkalle pieni oleskelutila / esittelyalue, johon tulee kiveystä ja istutuksia sekä oleskeluryhmä. Sitten joskus, kunhan muilta töiltä kerkeää. Aluetta on suunniteltu pitkän aikaa, ja ensimmäiset suunnitelmakuvat siitä valmistuivat jo vuonna 2012. Alkukesästä 2014 vihdoin pääsimme aloittamaan alueen rakentamisen ihan oikeasti, kirjoittelin silloin blogiinkin juttua. Juttu on luettavissa täällä. Juhannuksen tienoolla ensimmäinen istutusalue oli valmiina, ainakin suurin piirtein. Siitä löytyy juttua täältä. Alueen suunnitelma elää vieläkin jonkin verran, mutta pääpiirteissään olemme pysytelleet tuossa 2012 mallissa. Viimeisin suunnitelmakuva  on päivätty 10.8.2015 ja siinä muutoksen kohteena oli oleskelutilan laatoituksen malli.

Alkuperäisestä ajatuksesta poiketen harkkokivi asennettiin suoraan hiekkaan, ilman maakosteaa betonia. Sokkelinvierellä, missä ei kävellä ja missä kivet on tuettu paikoilleen joka suunnalta, kivet pysyvät aivan hyvin paikallaan hiekassakin. Kulkuväylillä tai rajauskivenä käytettäessä maakosteaa betonia kannattaisi käyttää. Alkuvaiheessa asensin kiviä vain sen verran, että kasveille sai tehtyä istutusalueen.

oma piha Ensimmäiset kivet paikoillaan.
kasvit Osa kasveista oli kukassa jo istutettaessa.
Seulanpääkivi Sadevesikaivon ympäryksen teimme väliaikaisesti seulanpääkivellä.
reunakivi Reunakivi paikoillaan ja kasvit hyvässä kasvussa.

Kasvit olivat tullessaan hyvin pieniä ja säälittäviä, mutta lämpimän heinäkuun ja ahkeran kastelun ansiosta ne kasvoivat nopeasti. Kävin tietenkin päivittäin katsomassa ja ihailemassa niitä, valokuviakin tuli otettua aikamoinen määrä. Siperianunikko (Papaver croceum) kukki aika ahkerasti, melkein koko ajan oli vähintään pari kukkaa auki. Väreinä valkoista, keltaista ja oranssia. Kivikkokurjenpolvi (Geranium cinereum ’Ballerina’) alkoi myös kukkia kesän edetessä, ja sen kukkia sai myös ihailla syksyyn asti. Köynnösruusu ei tietenkään kukkinut vielä, mutta pituutta sen versot kasvoivat kiitettävästi! En tukenut ruusua koko kesänä, koska versot pysyivät vielä itsestäänkin pystyssä. Meksikonhanhikki (Potentilla thurberi ’Monarch’s Velvet’) tyytyi myös kasvattamaan ainoastaan vihreää osaa. Sen lehtiruusukkeista tulikin melkoisen muhkeat syksyyn mennessä. Syksymmällä saimme ihailla vielä liljojen isoja valkoisia kukkia, ja niitä olikin sitten paljon, aivan kuin korvaukseksi hanhikin ja ruusun kukkimattomuudesta.

siperianunikko Siperianunikko kukki oranssina...
Papaver croceum ...ja keltaisena.
kivikkokurjenpolvi Ballerina Kivikkokurjenpolvi on hyvä kivikkokasvi kauniine kukkineen ja pitkään kestävine kukintoineen.
Meksikonhanhikki Meksikonhanhikki ei kukkinut vielä istutusvuonna.
syyspakkaset Lokakuun 1. päivä kasvit olivat saaneet hieman kylmää.
unikon nuppu Yöpakkasista huolimatta unikko jaksoi vielä sinnikkäästi kasvattaa uusia kukkanuppuja.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossaan klikkaamalla kuvaa. Kuvatekstit eivät valitettavasti näy isommassa kuvassa.

HUOMIOITHAN, ETTÄ KUVAT OVAT OMIAMME! ETHÄN SIIS KOPIOI JA KÄYTÄ NIITÄ ILMAN LUPAA!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku