skip to Main Content

Oman pihan kunnostamista

Artikkelisarjat: Oma piha

Oman pihan kunnostamista

(Julkaistu maanantaina 9. kesäkuuta 2014.)

Tässä on kahden vuoden ajan ollut suunnitelmissa rakentaa pieni esittelyalue tähän toimiston nurkalle. Suunnitelma on ollut valmiina jo pari vuotta, mutta toteutusta ei ole ehditty koskaan aloittaa. Tietenkin kaikki tilaustyöt menevät tällaisen edelle. Vaikka toki olisi tärkeää, että omaltakin pihalta löytyisi jonkinlainen alue, missä esiteltäisiin konkreettisesti erilaisia mahdollisuuksia. Tarkoituksena on rakentaa alue mahdollisimman edullisesti, eli käytämme mahdollisuuksien mukaan tuotannon sivukiveä ja kasvipuolella käytetään mahdollisimman paljon jakotaimia ja siemenestä kasvatettavia perennoja.
Viime viikolla päätin, että nyt on aika tehdä jotain, jotta saisi tuon projektin vihdoin alulle (koska aloittaminenhan se on aina hankalinta), joten aloitin kitkemällä rikkakasvit pois kunnostettavalta alueelta. Aloin myös kaivaa sokkelinvierustaa auki, tarkoituksena poistaa ylimääräinen hiekka sekä tietenkin maatuvat kasvinosat ja tarkastaa routasuojien kunto. Sokkelinvierustalle tulee lohkopintainen kiveys, joka on helppo pitää puhtaana. Kasvillisuutta sokkelin vierelle ei laiteta.
Kovin kauaa en ehtinyt pihalla touhuta, mutta jospa sitä olisi nyt helpompi jatkaa, kun alkuun on päästy. Täytyy käydä hankkimassa hieman sementtiä maakosteaa betonia varten, toistaiseksi muuta ei tarvitse käydä ostamassa. Paitsi tietenkin multaa jossakin vaiheessa.
Oman pihan kunnostamista

Kuva istutussuunnitelmasta.

 

Lähtötilanne.

Lähtötilanne.

 

Tästä nurkasta aloitetaan.

Tästä nurkasta aloitetaan.

 

Työvälineinä lapio ja harava sekä omat kätöset.

Työvälineinä lapio ja harava sekä omat kätöset.

 

Routasuojat löytyivät!  (Ja repaleinen rakennusmuovi) Tämä kivi pitää muovin edelleen pikallaan.

Routasuojat löytyivät! (Ja repaleinen rakennusmuovi.) Tämä kivi pitää muovin edelleen pikallaan.

 

Tällä artikkelilla on yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku