skip to Main Content

Viherrakentaminen – Projektina luiskan kasvittaminen

Viherrakentaminen – Projektina: Luiskan kasvittaminen

Viherrakentaminen on yksi viherliiketoiminnan osa-alueista. Tarjoamme kaikki viherrakennustyöt ammattitaitoisesti, joko omana työnämme tai yhdessä yhteistyökumppaniemme kanssa. Lokakuun alkupuolella kävimme yhtenä päivänä tekemässä pihatöitä eräällä mökkipihalla naapurikunnassa. Infraneliöltä tuli pieni kaivinkone kuljettajan kanssa aamupäiväksi mullan levitykseen, ja meiltä eräs hortonomi kävi lapion ja haravan kanssa tekemässä loput. Luiskaan istutettiin kääpiövuorimäntyä ja lamoherukkaa pienissä ryhmissä. Ensi keväänä olisi tarkoitus kylvää väleihin maanpeiteperennoja siemenestä. Toivotaan vain, ettei tule kauheita rankkasateita, jotka vyöryttävät kasvualustan pois rinteestä ennen kuin kasvit ovat kunnolla juurtuneet. Ainakin muutama päivä istutustyön jälkeen rinne oli vielä paikoillaan. 🙂

 

Viherrakentaminen

Lähtötilanne. Heinäkuussa portaatkin vielä puuttuivat.

 

3

Multakasa odottaa levittämistä.

 

4

Kaivinkone sai mullat leviteltyä ja lähti seuraavalle työmaalle. Kasvien sommittelua.

 

5

Näköaloissa ei ollut valittamista!

 

6

Päivän urakka alkoi olla valmis. Mullan pinta siistitty kauttaaltaan haravoimalla.

 

IMG_4585 (427x640)

Muutamaa päivää myöhemmin kaikki oli edelleen niin kuin pitikin. Lamoherukat olivat pudottaneet viimeisetkin lehtensä.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa. Kuvatekstit eivät valitettavasti näy suuremmassa kuvassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku