skip to Main Content

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta! (Julkaistu perjantaina 20. kesäkuuta 2014.) Olen tässä parina päivänä ehtinyt vähän tehdä hommia toimiston ulkopuolellakin, joten ensimmäinen istutusalue esittelyalueellamme on valmis. Kerroin projektin aloittamisesta tässä postauksessa. Sokkelin vierelle asensin hiekkaan 250x140 mm kokoista lohkokiveä (Viitasaaren pink). Istutusalueen toiselle reunalle…

Lue lisää

Projektina erään talon edustan istutusalueiden kunnostaminen

Projektina erään talon edustan istutusalueiden kunnostaminen (Julkaistu torstaina 12. kesäkuuta 2014.) Tämän vuoden ensimmäinen suunnittelukohde oli naapurikunnan puolella sijaitsevan talon edustalla. Talossa on kaksi sisäänkäyntiä ja niiden välissä sekä toisessa päässä oli istutusalueet, jotka kaipasivat uudistamista. Lisäksi myös toiseen päähän…

Lue lisää

Piha kevätkuntoon!

Piha kevätkuntoon! (Julkaistu tiistaina 22. huhtikuuta 2014.) Tarvitsetko apua pihasi kevätkunnostuksessa? Pitäisikö marjapensaat leikata tai piha haravoida, mutta itse ei syystä tai toisesta pysty? Tarvittaessa tulemme tekemään ne puolestasi. Voimme tehdä myös laajemman hoitosopimuksen, esimerkiksi siten, että käymme kerran viikossa /…

Lue lisää

Aika pihakäynnille – paras aika on syksyllä! Tilaa heti!

Sopiva aika pihakäynnille on nyt! (Julkaistu perjantaina 25. lokakuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/10/sopiva-aika-pihakaynnille-on-nyt.html) Tähän aikaan syksystä on hyvä aika alkaa suunnitella pihaa ensi kesäksi. Nyt on siis oikea aika ottaa yhteyttä ja varata aika pihakäynnille. Omatoimiselle piharakentajalle riittää pihakäynti,…

Lue lisää

Kasvillisuussuunnitelma koulukeskuksen alueelle

Kasvillisuussuunnitelma koulukeskuksen alueelle (Julkaistu maanantaina 2. syyskuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/09/kasvillisuussuunnitelma-koulukeskuksen.html) Viimepäivät ovat menneet melko tiiviisti Pihtiputaan kunnostettavan koulukeskuksen alueen kasvillisuuden suunnittelussa. Pyrimme käyttämään alueella mahdollisimman paljon sellaisia kasveja, joita voidaan hyödyntää opetuksessa. Kasvi- ja muita toiveita kysyttiin opettajilta…

Lue lisää

Syysistutusten aika lähestyy! Ole valmiina!

Syysistutusten aika lähestyy! Ole valmiina! (Alkuperäinen teksti julkaistu maanantaina 5. elokuuta 2013. Juttu luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/08/syysistutusten-aika-lahestyy.html) Syksyn tullessa on aika alkaa miettiä, mitä kasveja ensi vuonna haluaa pihallaan ihastella. Keväällä kukkiville sipulikasveille ainoa oikea istutusajankohta on syksy, mutta myös perennat, pensaat ja…

Lue lisää

Istutusalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalle

Istutusalue Rautakauppa Mehto Oy:n edustalle (Julkaistu tiistaina 21. toukokuuta 2013. Alkuperäinen teksti luettavissa osoitteessa: http://kiviteos.blogspot.fi/2013/05/istutusalue-rautakauppa-mehto-oyn.html) Suunnittelimme ja toteutamme yhdessä Rautakauppa Mehto Oy:n ja Viitasaaren kaupungin kanssa istutusalueen esittelytarkoitukseen. Esittelyalue sijaitsee Viitasaarella Rautakauppa Mehton edustalla (Kauppakaari 1). Istutusalue alkaa pikkuhiljaa muotoutua…

Lue lisää

Tilaa vihersuunnitelmasi syksyllä! – Saat varaslähdön kevääseen

Tilaa vihersuunnitelmasi syksyllä! (Alkuperäinen teksti julkaistu perjantaina 19. lokakuuta 2012 osoitteessa kiviteos.blogspot.fi. Tekstiä muokattu siirrettäessä uusille sivuille.) Tilaa vihersuunnitelmasi syksyllä, niin pääset heti keväällä toteuttamaan unelmiesi pihaa! Vihersuunnitelmien tekemiselle parasta aikaa on talvi, jolloin vihertöitä ei muuten juuri pysty tekemään. Kun…

Lue lisää

Ostoskori

Back To Top
Haku