skip to Main Content

Pihakäynti – Vielä on aikaa pihakäynneille!

Pihakäynti – Vielä on aikaa pihakäynneille!

Talvi ja metrinen lumihanki antavat vielä odottaa itseään, joten päätin ruveta muistuttelemaan, että näillä säillä pystyy vielä tekemään pihakäyntejä. Pihakäynnin tekeminen onnistuu niin kauan kun maanpinta (ja etenkin pinnanmuodot) on kunnolla erotettavissa. Pihakäynti antaa asiakkaalle mahdollisuuden suunnitella itse oman pihansa – ammattilaisen avustuksella!

Pihakäynnillä voidaan paneutua pihan tiettyyn osa-alueeseen ja sen suunnitteluun / kunnostamiseen, tai tarvittaessa voidaan käydä läpi vaikka koko piha-alue. Pihasuunnitelmaa tilattaessa pihakäynti on aina ensimmäinen askel: pihakäynnillä katsotaan yhdessä asiakkaan kanssa toiveet pihan suhteen ja sovitaan suunnitelman laajuus. Pihakäynnin voi tilata myös ilman suunnitelmaa. Tällöin asiakas suunnittelee itse pihansa ja saa pihakäynnillä vinkkejä pihan suunnitteluun ja toteutukseen. Tällaisissa tapauksissa teen muistiinpanot pihakäynnistä ja toimitan ne asiakkaalle pihakäynnin jälkeen sähköpostitse.

Pihasuunnittelijan kannalta parasta suunnitteluaikaa on talvi, koska viheralalla on silloin muutoin hiljaista. Suunnitelman tekemiseen ehtii siis paneutua kaikessa rauhassa, koska suunnitelman toteuttaminen ei ole mahdollista ennen kuin vasta keväällä roudan sulettua. Syksyllä tilattavat pihasuunnitelmat ovat siten keväällä ensimmäisenä toteutuskunnossa. Kannattaa siis ottaa varaslähtö kevääseen ja tilata pihakäynti nyt!

Vuoden 2014 ensimmäisen pihakäynnin pohjalta asemapiirroksen päälle tehty istutusalueiden kunnostussuunnitelma.

Vuoden 2014 ensimmäinen pihakäynti poiki tällaisen istutusalueiden kunnostussuunnitelman.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ostoskori

Back To Top
Haku